Sanat ennen numeroita – Tervetuloa CFO Michael Berman | Sanat ennen numeroita – Tervetuloa CFO Michael Berman

Sanat ennen numeroita – Tervetuloa CFO Michael Berman

Elcoline sai vahvan osaajan talousjohtajaksi. Michael Berman on kokenut taloushallinnon ammattilainen ja koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Liverpoolissa vuonna 1970 syntynyt Michael toimii Elcolinen Helsingin toimipisteeltä käsin.

Michael Berman:

Olen vastikään liittynyt Elcoline-perheeseen, tukemaan konsernin kasvumatkaa kohti tulevaisuutta. Tätä ennen vastasin Nord Stream 2- maakaasuputken pinnoitusprojektin taloushallinnosta Kotkassa.

Olen noin 20 vuoden aikana toiminut lukuisissa taloushallinnon tehtävissä: pörssiyhtiöissä, kasvuyrityksissä sekä projekteissa. Vuosien saatossa minulle on muodostunut osallistuva tapa toimia, joka tarkoittaa organisaation tarkastelua operatiivisten toimintojen kautta sekä avointa kommunikointia.

Numeroita ennen tulee aina sanat, joihin luvut perustuvat.

Taloushallinnon pitää tietää ennen numeroita, miten ne ovat syntyneet ja miksi yrityksen tunnusluvut osoittavat positiivista tai negatiivista kehitystä. Peruskysymys on aina – ovatko luvut luotettavia ja miten niitä voi tulkita liiketoiminnan johtamiseksi ja miten niihin voi vaikuttaa. Vasta kun liiketoimintatieto on jalostettu ymmärrettäväksi eri sidosryhmille, voidaan tehdä tarkempia liiketoimintapäätöksiä. Erityisesti silloin sanat tulevat ennen numeroita.

Uskon, että taloushallinto on aidosti tukifunktio, joka tuo organisaatiolle läpinäkyvyyden kautta lisäarvoa.

Talousjohtaja voi palvella sisäisesti monella eri tavalla ja tasolla. Itse pidän liiketoimintaan pureutumista työni yhtenä tärkeimpänä osana. Operatiivisen johdon, erityisesti toimitusjohtajan sekä hallituksen työn tukeminen on tärkeä osa toimenkuvaani.

Nyt kun olen ollut mukana ensimmäiset kuukaudet Elcoline Groupissa, voin todeta tulleeni oikeaan firmaan. Kasvuyhtiössä taloushallinto on jatkuvassa kehitysvaiheessa. Kun konsernin koko kasvaa, pitää taloushallintoa ja kaikkia muitakin toimintoja sekä rakenteita yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa. Taloushallinto on tässä yhdistävä voima ja soihdunkantaja.

Asiakkuuksien kehittämisessäkin näen, että CFO:lla on paljon annettavaa. Jalostamani asiakas-, liiketoimintakohtainen ja group-tasoinen tieto on avannut uusia yllättäviäkin näkökulmia avainhenkilöitämme, joiden kanssa olemme dataa analysoineet aikaisempaa syvällisemmin.

Business Intelligence – tiedolla johtaminen on työminäni intohimo. Uudessa työssäni olen vasta päässyt alkuun BI-mallien ja dynaamisen raportoinnin kehittämisessä. Odotan innolla näiden visioiden toteuttamista vuonna 2021.

Hienoa päästä mukaan kasvufirman dynaamiseen tiimiin ja tutustumaan sekä omaan porukkaan että jatkossa myös asiakkaisiimme ja kumppaneihimme.

PS You’ll Never Walk Alone

Kun kohtaamme, ja jos keskustelu kääntyy jalkapalloon, haluan tässä ennakkoon varoittaa, että syntymäkaupunkini joukkue Liverpool on intohimoni. Need I say more?

Michael toimii Helsingin toimistostamme, Opus Business Park 3:sta käsin.

Read also

  • Elcoline nopeuttaa muutosta: lämmönvaihtimet ja turbiini- ja generaattoripalvelut yhteen jo kesäkuussa

    SSG Sahalan lämmönvaihdinliiketoiminta yhdistyy kokonaisvaltaisesti Elcolinen Turbiini- ja generaattoripalveluihin 1.6. Operatiivisesti ne ovat toimineet yhdessä jo vuoden alusta; kesäkuussa viimeistellään myös juridisen yhtiörakenteen ja järjestelmien yhdistäminen. Yhdistymisen myötä syntyy todellinen kokonaispalvelu kriittisille laitteille: turbiineille, generaattoreille ja lämmönvaihtimille. Uudella Elcoline TGS‑Sahalalla…

    Lue lisää

  • Aisti acoustic tile

    Elcoline tähtää pitkiin kunnossapitokumppanuuksiin – voitti Aistin akustiikkalevytehtaan sopimuksen Kiteellä

    Materiaaliteknologiayhtiö Aisti on valinnut Elcolinen uuden akustiikkalevytehtaansa kunnossapitokumppaniksi. Laitoksen rakennustyöt ovat käynnissä Kiteellä, ja Elcolinen tiimi alkaa jo valmistella kunnossapitoa kesällä alkavaa tuotantoa varten. Päivitetyn strategiansa mukaisesti Elcoline pyrkii pitkäaikaisiin palvelusopimuksiin ja kunnossapidon ulkoistuskumppaniksi jatkuvaluonteisen liiketoiminnan osuuden kasvattamiseksi. Elcolinella on…

    Lue lisää

  • Marko Luokkanen nimitetty talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 27.4.

    Teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut Elcoline Group on nimittänyt KTM, eMBA Marko Luokkasen talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 27.4. alkaen. Nimityksellä Elcoline vahvistaa kasvustrategiansa toteutusta kaikissa konserniyhtiöissä Suomessa ja Ruotsissa. Marko Luokkanen on työskennellyt suurimman osan yli 30-vuotisesta urastaan kansainvälisissä talouden johtotehtävissä…

    Lue lisää

Evästeasetukset
Elcoline Group

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.