Elcoline

Tekijä: sini

  • Elcoline panostaa kunnonvalvontajärjestelmien kehitykseen – Toni Loivakari nimitetty vetämään järjestelmien ja ICT:n kehitystä

    Elcoline panostaa kunnonvalvontajärjestelmien kehitykseen – Toni Loivakari nimitetty vetämään järjestelmien ja ICT:n kehitystä

    Toni Loivakari siirtyy marraskuun alussa Turbiini- ja generaattoriliiketoiminnan järjestelmäpalveluiden johtajan paikalta johtamaan koko Elcoline-konsernin järjestelmien kehitystä. Hän jatkaa konsernin johtoryhmässä ja raportoi vt. toimitusjohtaja Jere Räisäselle

    Uudessa roolissa Loivakari vastaa asiakkaalle tarjottavien, esimerkiksi kunnonvalvontaan liittyvien älykkäiden ratkaisujen kehityksestä. Lisäksi hän vastaa sisäisten prosessien ja digitaalisten työkalujen kehityksestä. Tavoitteena on varmistaa tiedolla johdetut, skaalautuvat ja kannattavat toiminnot kaikilla liiketoiminta-alueilla.

    ”Tonin uusi rooli on keskeinen datavetoisten toimintamallien käyttöönotolle, joka tukee konsernin strategisia tavoitteita: 250 miljoonan euron liikevaihto ja 20 miljoonan euron liikevoitto (EBITDA) vuoteen 2028 mennessä”, sanoo Jere Räisänen.

    ”Järjestelmät ja älykkään liiketoiminnan kehittäminen tuottavat konkreettista arvoa sekä asiakkaillemme että sisäisissä toiminnoissamme. Tuotevalikoimamme sisältää turbiinien ja generaattorien ohjaus- ja suojajärjestelmät, sekä markkinoiden tarkimman pyörivien laitteiden kunnonvalvontajärjestelmän Anywheren”, kertoo Toni Loivakari, jolla on pitkä kokemus liiketoiminnan kehittämisestä energiantuotannossa ja asiantuntijapalveluissa. 

    ”Tonilla on pitkä kokemus TGS:n järjestelmäpalveluista. Uskon vahvasti, että hän on oikea henkilö yhdistämään kaikki älykkäät asiakastuotteemme ja kehittämään niitä edelleen, sekä ohjaamaan sisäistä kehitystämme entistä yhtenäisempään ja dataperusteisempaan suuntaan. Tulemme panostamaan entistä enemmän myös tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassamme”, sanoo Räisänen.

    Lisätiedot

    Jere Räisänen, vt. toimitusjohtaja, Elcoline Group Oy
    puh. 044 5599 144, jere.raisanen@elcoline.fi

    Elcoline lyhyesti

    Teollisuus pitää yhteiskuntamme kunnossa. Elcoline pitää teollisuuden kunnossa.

    Elcoline on suomalaislähtöinen kasvuyhtiö, joka toimittaa teknisiä palveluita teollisuudelle Suomessa, Ruotsissa ja globaalisti. Toimialoihimme kuuluvat muun muassa kaivos- ja metalli-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuus.

    Elcolinen noin 1000 ammattilaista ovat erikoistuneet vaativiin kunnossapito-, huolto- ja asennustöihin, kunnonvalvontaan, sekä lämmönvaihdin-, turbiini- ja generaattorihuoltoihin ja -uudistuksiin. Asiakashankkeisiin valmistetaan erikoiskomponentteja myös omissa konepajoissamme.

    Elcolinen liikevaihto vuonna 2025 on noin 150 miljoonaa euroa. Yhtiön omistavat Evli, Elo, Tesi, Arvo Sijoitusosuuskunta sekä perustajat ja henkilöstö.

  • Lars-Hugo Andersson nimitetty turbiini- ja generaattoriliiketoiminnan johtajaksi ja Elcoline Groupin johtoryhmän jäseneksi

    Lars-Hugo Andersson nimitetty turbiini- ja generaattoriliiketoiminnan johtajaksi ja Elcoline Groupin johtoryhmän jäseneksi

    Lars-Hugo Andersson on nimitetty TGS Finland Oy:n ja TGS Sweden AB:n toimitusjohtajaksi sekä liiketoiminnan vetäjäksi 1.11.2025 alkaen. Hän liittyy Elcoline Groupin johtoryhmään ja raportoi konsernin vt. toimitusjohtajalle Jere Räisäselle. 

    Anderssonilla on vahva kokemus teollisuuden palveluliiketoiminnasta ja johtamisesta Ruotsissa sekä kansainvälisesti. Hän johti aiemmin TGS-liiketoimintaa tämän vuoden kevääseen asti. Sitä ennen hän toimi liiketoimintayksiköiden johtotehtävissä Voith Hydro ja Alstom-yhtiöissä.

    Turbiini- ja generaattoripalvelut (TGS) on Elcoline Groupin uusin liiketoiminta-alue, joka tarjoaa laaja-alaista osaamista turbiinien ja generaattoreiden koko elinkaaren ajalle, mukaan lukien kunnonvalvonta, tarkastukset, päivitykset ja modernisoinnit. TGS ostettiin Fortumilta 31.12.2024.

    ”Keskityn omassa roolissani vahvistamaan asiakassuhteitamme ja luomaan lisäarvoa innovaatioiden, yhteistyön ja operatiivisen erinomaisuuden kautta. Rakennamme yhdessä organisaatiota, jossa ihmiset tuottavat suurempaa vaikuttavuutta, yrittäjyyttä ja kestävää kannattavaa kasvua TGS:lle ja Elcolinelle”, sanoo Andersson.

    ”Lars-Hugon rooli on keskeinen TGS-liiketoiminnan seuraavan kasvuvaiheen ja toiminnan kehittämisessä. Nimitys tukee Elcolinen strategiaa, jonka painopisteinä ovat kannattavuus, pitkät asiakassuhteet ja asiakaskeskeisyys”, korostaa Elcoline Groupin vt. toimitusjohtaja Jere Räisänen. ”Toivotamme Lars-Hugon lämpimästi tervetulleeksi takaisin Elcolinelle. Olen varma, että hän menestyy tehtävässä hyvin.”

    Lisätiedot

    Jere Räisänen, vt. toimitusjohtaja, Elcoline Group Oy 
    puh. 044 5599 144, jere.raisanen@elcoline.fi

    Elcoline lyhyesti

    Teollisuus pitää yhteiskuntamme kunnossa. Elcoline pitää teollisuuden kunnossa.

    Elcoline on suomalaislähtöinen kasvuyhtiö, joka toimittaa teknisiä palveluita teollisuudelle Suomessa, Ruotsissa ja globaalisti. Toimialoihimme kuuluvat muun muassa kaivos- ja metalli-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuus.

    Elcolinen noin 1000 ammattilaista ovat erikoistuneet vaativiin kunnossapito-, huolto- ja asennustöihin, kunnonvalvontaan, sekä lämmönvaihdin-, turbiini- ja generaattorihuoltoihin ja -uudistuksiin. Asiakashankkeisiin valmistetaan erikoiskomponentteja myös omissa konepajoissamme.

    Elcolinen liikevaihto vuonna 2025 on noin 150 miljoonaa euroa. Yhtiön omistavat Evli, Elo, Tesi, Arvo Sijoitusosuuskunta sekä perustajat ja henkilöstö.

  • Muutoksia Elcoline Groupin johdossa

    Muutoksia Elcoline Groupin johdossa

    Elcoline Group Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja Elina Engman ovat yhteisesti sopineet, että Engman jättää yhtiön. Yhtiön hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

    Konsernin väliaikaisena toimitusjohtajana toimii tästä alkaen nykyinen hallituksen puheenjohtaja ja toinen perustaja Jere Räisänen. Samalla yhtiön nykyinen hallituksen jäsen Ari Lehtoranta ottaa vastaan hallituksen puheenjohtajan tehtävän.

    “Elcoline Groupin vahva yritysostovetoinen kasvu edellyttää uudenlaista johtamista. Olemme edelleen sitoutuneet kunnianhimoisen kasvustrategiamme toteuttamiseen kohti 250 miljoonan euron liikevaihtoa. Tavoitteenamme on rakentaa johtamismalli, joka entistä paremmin tukee laajentuneen konsernin tehokasta toimintaa sekä huomioi yksiköidemme erityispiirteet, henkilöstömme hyvinvoinnin ja asiakkaidemme tarpeet. Haluamme kiittää Elinaa hänen panoksestaan yhtiön kehittämisessä ja toivotamme hänelle menestystä jatkossa”, toteaa Räisänen.

    Lisätietoja:
    Jere Räisänen, väliaikainen toimitusjohtaja, Elcoline Group Oy
    puh. 044 5599 144, jere.raisanen@elcoline.fi

    Ari Lehtoranta, hallituksen puheenjohtaja, Elcoline Group Oy 
    puh. 040 725 2983, ari.lehtoranta@gmail.com

    Elcoline lyhyesti

    Teollisuus pitää yhteiskuntamme kunnossa. Elcoline pitää teollisuuden kunnossa.

    Elcoline on suomalaislähtöinen kasvuyhtiö, joka toimittaa teknisiä palveluita teollisuudelle Suomessa, Ruotsissa ja globaalisti. Toimialoihimme kuuluvat muun muassa kaivos- ja metalli-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuus.

    Elcolinen noin 1000 ammattilaista ovat erikoistuneet vaativiin kunnossapito-, huolto- ja asennustöihin, kunnonvalvontaan sekä turbiini- ja generaattorihuoltoihin ja -uudistuksiin. Asiakashankkeisiin valmistetaan erikoiskomponentteja myös omissa konepajoissamme.

    Elcolinen liikevaihto vuonna 2025 on noin 150 miljoonaa euroa. Yhtiön omistavat Evli, Elo, Tesi, Arvo Sijoitusosuuskunta sekä perustajat ja henkilöstö.

  • Mikko Kettunen teollisuuden kasvuyhtiö Elcolinen uudeksi hallituksen jäseneksi

    Pohjoismaisen teollisuuden teknisiä palveluita tarjoavan Elcolinen yhtiökokous päätti 8.5.2025 valita uudeksi hallituksen jäseneksi KTM Mikko Kettusen. Kettunen aloittaa Elcoline Group Oy:n hallituksessa Jari Osmalan hallituskauden päättyessä. Hallitukseen valittiin lisäksi uudelleen puheenjohtajaksi Jere Räisänen, sekä jäseniksi Ari Lehtoranta, Kia Aejmelaeus ja Jouko Juvonen.

    ”Mikko Kettunen on vahva lisä hallitukseemme, hänen vahva talousosaaminen ja kokemus eri teollisuuden aloilta tuo arvokasta liiketoimintaymmärrystä sekä tukee strategista päätöksentekoamme kasvun ja kannattavuuden näkökulmasta”, toteaa Elcoline Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jere Räisänen.

    Mikko tuo mukanaan merkittävää hallitustason kokemusta listaamattomista yhtiöistä sekä pörssiyhtiöistä. Hän toimii hallituksen jäsenenä Firassa ja Rautessa, joissa hän johtaa tarkastusvaliokuntia. Tällä hetkellä Kettunen toimii Granlundilla interim-talousjohtajana (CFO). Uransa aikana hän on toiminut johtotehtävissä muun muassa Caverionilla, Exel Compositesilla, Mailleferilla ja Foster Wheelerilla.

    ”Olen innoissani saadessani liittyä Elcolinen hallitukseen juuri tässä vaiheessa yhtiön kehityspolkua. Tavoitteena oleva 250 miljoonan euron liikevaihto ja asema Pohjoismaiden johtavana teollisuuden teknisten palveluiden tuottajana ovat kunnianhimoisia, mutta realistisia. Yhdessä vahvan ja sitoutuneen organisaation kanssa uskon, että nämä tavoitteet ovat täysin saavutettavissa,” toteaa Elcoline Groupin uusi hallituksen jäsen Mikko Kettunen.

    Elcoline on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 40 prosentin vuosivauhtia ja vahvaa kasvua tavoitellaan edelleen niin orgaanisesti, kuin yritysostojen kautta. 250 miljoonan euron liikevaihto pyritään saavuttamaan kuluvan strategiakauden aikana vuoteen 2028 mennessä.

    ”Viimeisimpien yritysostojen, kuten Fortumin turbiini- ja generaattorihuoltoliiketoiminnan hankinnan myötä, olemme onnistuneet syventämään asemaamme meille entuudestaan tärkeillä toimialoilla – erityisesti energiantuotannossa ja muilla teollisten energiantuottajien alueilla. Tämä on mahdollistanut entistä kattavampien ja vaativaa erikoisosaamista edellyttävien ratkaisujen tarjoamisen asiakkaillemme, tukien asiakkaidemme toimintavarmuutta ja tehokkuutta,” sanoo Elcoline Group Oy:n toimitusjohtaja Elina Engman.

    Lisätietoja:

    Elina Engman, Toimitusjohtaja, Elcoline Group Oy

    +358 50 351 4673, elina.engman@elcoline.fi

    Jere Räisänen, Hallituksen puheenjohtaja, Elcoline Group Oy

    +358 44 559 9144, jere.raisanen@elcoline.fi


    ElcolineGroupOy 

    Elcoline on pohjoismainen teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut kasvuyhtiö, jonka asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset. Elcoline toteuttaa vaativia asennusprojekteja sekä huoltoa ja kunnossapitoa niin uusiin kuin olemassa oleviin kohteisiin eri teollisuudenaloille. Laadukkaita ja turvallisia palveluita tuottamalla varmistamme asiakkaidemme tuotantovarmuuden ja kilpailukyvyn. 

    Elcolinen palveluita ovat kokonais- ja osakunnossapidon ulkoistukset, huollon palvelusopimukset sekä vaativat asennusprojektit. Laaja palveluvalikoima kattaa niin mekaaniset asennukset, sähkö-, automaatio- ja instrumentointityöt, putkistojen asennukset ja hitsaukset sekä kunnonvalvonnan ja tiedonkeruun. Toteutamme myös lämmönvaihtimien, höyryakkujen ja painelaitteiden valmistukset ja huollot, sekä turbiinien päivitykset ja peruskorjaukset, generaattoreiden staattoreiden ja roottoreiden uudelleenkäämitykset ja vaihdot sekä niihin liittyvät voimalaitosten valvonta- ja suojausjärjestelmien uudistukset. Elcolinen asiakkaat toimivat metalli- ja kaivos-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuuden sekä teollisen modulaarisen rakentamisen parissa.

    Elcoline on perustettu vuonna 2002 ja se työllistää noin 1000 alansa ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2024 oli noin 100 miljoonaa euroa. Elcoline toimii Suomessa ja Ruotsissa, sekä huoltosopimuskohteissa ympäri maapalloa.  

    Elcolinen omistajina ovat Suomalaiset sijoittajatahot Evli, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Suomen Teollisuussijoitus Tesi ja Arvo Sijoitusosuuskunta sekä yhtiön perustajat ja henkilöstö.Tavoitteemme on kasvaa kannattavasti ja olla toimialamme arvostetuin kumppani asiakkaillemme sekä halutuin työnantaja työntekijöillemme.

    Teollisuus pitää yhteiskuntamme kunnossa. Elcoline pitää teollisuuden kunnossa. 

    Lisätietoja osoitteesta www.elcoline.fi.

  • Elcoline auttaa pitämään riihimäkeläiset lämpiminä

    Riihimäen Kaukolämpö Oy tuottaa kaukolämpöä 20 000 riihimäkeläiselle. Vuodesta 2021 Elcoline on ollut mukana pitämässä huolta, ettei riihimäkeläisiä palele kaukolämpölaitoksen vika- tai häiriötilanteissakaan.

    Elcoline vastaa Riihimäen Kaukolämmön O&M-toiminnoista eli käyttö- ja kunnossapidosta. Sen tehtävänä on huolehtia, että kaukolämpölaitokset toimivat moitteetta, huollot tehdään suunnitellusti ja vikatilanteissa reagoidaan nopeasti.

    ”Meidän operatiivisen toimintamme kannalta käyttö- ja kunnossapito on tietysti todella tärkeää – nopeasti se näkyy kuluttaja-asiakkaillemme, jos lämpöä ei tule”, toteaa Riihimäen Kaukolämmön toimitusjohtaja Antti Eskola.

    Riihimäen Kaukolämpö on ollut Elcolinen asiakas vuodesta 2021 saakka, jolloin käyttö- ja kunnossapito siirtyi Elcolinen vastuulle yrityskaupan myötä. Sen jälkeen hommat on kilpailutettu kahteen otteeseen, mutta joka kerralla Elcoline on osoittautunut parhaaksi kumppaniksi.

    ”Meillä on ollut aina ulkopuolinen yhteystyökumppani vastaamassa käyttö- ja kunnossapidosta. Ulkoinen kumppani takaa meille resurssien joustavuuden – meidän ei tarvitse mitoittaa omaa väkeä esimerkiksi isojen huoltojen mukaan vaan saadaan resursseja sopivasti silloin, kun tarvitaan”, Eskola kertoo.

    45 vuotta kokemusta tontilla

    Elcolinen tiimissä työskentelee päätoimisesti 1 + 4 henkeä, eli yksi työnjohtaja ja neljä kaukolömpöasentajaa. Poikkeuksellista tiimissä on se, että yksi asentajista, Asko Kulmala, on työskennellyt Riihimäen Kaukolämmön tuotantoalueella yli 45 vuotta.

    ”Hänen työpaikkansa ei ole vaihtunut, vaikka työnantajan logo haalarissa on muuttunut. Voi sanoa, että Asko tuntee Riihimäen kaukolämmön kuin omat taskunsa, mikä tuo tietysti melkoisesti kokemusta ja osaamista asiakkaalle”, kertoo Elcoline Power Oy:n aluejohtaja Mikko Patjas.

    Viiden hengen tiimin ansiosta Riihimäen Kaukolämpö pystyy keskittymään ydinliiketoimintaansa ja mitoittamaan omat resurssinsa fiksusti, Esimerkiksi isompien häiriöiden ja investointien vaatiessa elcolinelaisista saadaan tarvittavaa lisätyövoimaa. Tiimi on paikalla niin sanotusti virka-aikaan maanantaista perjantaihin. Iltaisin ja viikonloppuisin on päivystys, jolloin paikalle saavutaan tarvittaessa 30 minuutin vasteajalla.

    ”Meille on tärkeää, että työn ja yhteistyön laatu ovat kunnossa. Kaikki ovat viikkopalaverien ja kunnossapitojärjestelmän ansiosta tietoisia siitä, missä mennään. Se kertoo sitoutumisesta”, Eskola kiteyttää.

    Tiimillä on apunaan kaksi pakettiautoa ja uutena yksi sähköauto. Valtaosa töistä tehdään kaupunkiolosuhteissa, joten ympäristöystävällinen ja hiljainen sähköauto on näppärä kulkuväline. Kuva:Elcoline

    Mitä Elcoline tekee:

    • Viikkotarkastukset
    • Kuukausitarkastukset
    • Vuosihuollot
    • Vika- ja häiriökorjaukset
    • Säiliöiden mittaukset
    • Mittareiden vaihdot
    • Kaivohuollot
    • Ennakoiva kunnossapito
    • Raportointi
    • Näytteenotto
    • Verkostosuunnittelu
    • Kaukolämpöverkon ylläpito
    • Yhteistoiminta eri sidosryhmien välillä
    • Sähkönkäytön- ja painelaitteidenkäytönjohto
  • ANDRITZ Warkaus Works Oy:n ja ANDRITZ Savonlinna Works Oy:n kunnossapitopalveluiden kumppani vaihtuu

    ANDRITZ Warkaus Works Oy ja ANDRITZ Savonlinna Works Oy ovat 29.01.2025 allekirjoittaneet Elcoline Industrial Service Oy:n kanssa palvelusopimuksen kunnossapitopalveluiden toteuttamisesta. Palvelusopimuksen myötä Elcoline vastaa kunnossapidon palveluista Varkauden ja Savonlinnan konepajoille 1.7.2025 alkaen.

    Kumppanuuden perustana on osapuolten vahva ja pitkäjänteinen panostaminen turvallisuuden ja toimintojen jatkuvaan parantamiseen sekä kehittämiseen. Palvelusopimuksen myötä yhteistyö syvenee entisestään, ja turvallisuuden sekä tehokkuuden kehittäminen jatkuu tiiviissä yhteistyössä osana päivittäistä toimintaa. Yhteinen tavoite on varmistaa entistä sujuvammat sekä luotettavammat kunnossapitopalvelut, jotka tukevat tuotannon sujuvuutta ja tehokkuutta.

    Vahva paikallinen kumppani varmistamaan kunnossapidon sujuvuuden

    Vuonna 2002 Varkaudessa perustettu Elcoline on kasvanut merkittäväksi teollisuuden palvelutoimijaksi, työllistäen noin 1000 teollisuuden alan ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa sekä huoltosopimuskohteissa ympäri maailmaa. Vaikka yhtiön toiminta on laajentunut kansainvälisesti, on ensiarvoisen tärkeää olla lähellä asiakkaita ja tarjota heille vahvaa tukea paikallisesti. Yhtiö panostaakin vahvasti paikalliseen kasvuun erityisesti Itä-Suomen alueella, palvellakseen asiakkaita lähellä heitä. Kasvun myötä Elcoline kehittää jatkuvasti palvelukykyään ja vahvistaa osaamista rekrytoimalla ja kouluttamalla henkilöstöä säännöllisesti. Näin se varmistaa asiakkailleen laadukkaat, luotettavat ja jatkuvasti kehittyvät palvelut.

    ”Yksi keskeisistä arvoistamme on rakentaa kestäviä ja luottamukseen perustuvia kumppanuuksia. Tavoitteenamme on arvostaa sekä toisiamme että asiakkaitamme, jotta voimme yhdessä ratkaista arjen haasteita ja edistää kilpailukykyä. Uskomme, että osaavan ja kehityshalukkaan toimittajakumppanin kanssa saavutamme entistä vahvemmat tulokset, erityisesti Suomen valmistavan teollisuuden kilpailukyvyn parantamisessa. Tavoittelemme kumppanuudella Elcolinen kanssa askelia kohti entistä sujuvampia prosesseja ja jatkuvaa kehitystä”, sanoo ANDRITZ Savonlinna Works Oy:n & ANDRITZ Warkaus Works Oy:n toimitusjohtaja Antti Kettunen.

    ”On hienoa päästä syventämään pitkäaikaista yhteistyötämme ja kehittämään kunnossapitoa, jotta asiakkaamme voi saavuttaa tavoitteensa parhaan mahdollisen käytettävyyden ja tuottavuuden näkökulmasta”, sanoo Elcoline Group Oy:n toimitusjohtaja Elina Engman.

    ”Teollisuus pitää yhteiskuntamme kunnossa – Elcoline pitää teollisuuden kunnossa”

    Lisätietoja:

    Vesa-Pekka Heikkinen, Johtaja, myynti & liiketoiminnan kehitys, Elcoline Group Oy

    +358 45 788 13176, vesa-pekka.heikkinen@elcoline.fi

    Antsu Kolari, Kunnossapitopäällikkö, ANDRITZ Savonlinna Works Oy & ANDRITZ Warkaus Works Oy

    +358 50 527 2472, antsu.kolari@andritz.com


    Elcoline Group Oy 

    Elcoline on pohjoismainen teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut kasvuyritys, jonka asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset. Elcoline toteuttaa vaativia asennusprojekteja sekä kunnossapitoa niin uusiin kuin olemassa oleviin kohteisiin eri teollisuudenaloille. Laadukkaita ja turvallisia palveluita tuottamalla varmistamme asiakkaidemme tuotantovarmuuden ja kilpailukyvyn. 

    Elcolinen palveluita ovat kokonais- ja osakunnossapidon ulkoistukset, huollon palvelusopimukset sekä vaativat asennusprojektit. Laaja palveluvalikoima kattaa niin mekaaniset asennukset, sähkö-, automaatio- ja instrumentointityöt, putkistojen asennukset ja hitsaukset sekä kunnonvalvonnan ja tiedonkeruun. Toteutamme myös lämmönvaihtimien, höyryakkujen ja painelaitteiden valmistukset ja huollot, sekä turbiinien päivitykset ja peruskorjaukset, generaattoreiden staattoreiden ja roottoreiden uudelleenkäämitykset ja vaihdot sekä niihin liittyvät voimalaitosten valvonta- ja suojausjärjestelmien uudistukset. 

    Elcolinen asiakkaat toimivat metalli- ja kaivos-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuuden sekä teollisen modulaarisen rakentamisen parissa.  

    Elcoline on perustettu vuonna 2002 ja se työllistää noin 1000 teollisuuden alan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2024 oli yli 100 miljoonaa euroa. Elcoline toimii Suomessa, Ruotsissa, Saksassa sekä huoltosopimuskohteissa ympäri maapalloa.  

    Elcolinen omistajina ovat sijoittajatahot Evli, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Suomen Teollisuussijoitus Tesi sekä Arvo Sijoitusosuuskunta ja yhtiön perustajat sekä henkilöstö. Tavoitteemme on kasvaa kannattavasti ja olla toimialamme arvostetuin kumppani asiakkaillemme sekä halutuin työnantaja työntekijöillemme.  

    Lisätietoja osoitteesta www.elcoline.fi sekä www.elcoline.se. 

  • Elcoline jatkaa kasvuaan ja ostaa Turbiini- ja generaattoripalvelut Fortumilta – Hankinnan myötä Elcoline vahvistaa asemaansa pohjoismaisena teollisuuden teknisten palvelujen tuottajana

    Yrityskauppa vahvistaa Elcolinen asemaa teollisuuden teknisten palvelujen tuottajana ja laajentaa kriittisen infrastruktuurin huoltopalveluiden ja kunnossapidon tarjontaa. Yrityskauppa on Elcolinen kasvustrategian mukainen ja tuo uusia mahdollisuuksia asiakkaille sekä henkilöstölle.

    Elcoline Group Oy on allekirjoittanut 1.11.2024 sopimuksen Fortum-konsernin Turbiini- ja generaattoripalvelut (”TGS”) -liiketoiminnan ostamisesta. Yritysoston myötä Elcoline vahvistaa asemaansa energiateollisuuden kriittisen infrastruktuurin huollossa ja kunnossapidossa, ja tulee työllistämään yhteensä lähes 1000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa.

    TGS on asiakkaiden arvostama pohjoismainen huolto- ja kunnossapitopalveluiden tuottaja, joka on keskittynyt voimalaitosten sekä teollisten asiakkaiden turbiinien ja generaattoreiden huoltoon sekä laitteiden kunnonvalvontaan, ja niihin liittyvien valvonta- ja suojausjärjestelmien modernisointiin. Yhtiö työllistää yli 170 henkilöä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, ja sen liikevaihto vuonna 2023 oli 32 miljoonaa euroa.

    ”Tämä yritysosto vauhdittaa Elcolinen kunnianhimoisen kasvustrategian toteuttamista, ja on merkittävä askel kohti 250 miljoonan euron liikevaihtotavoitettamme kuluvan strategiakauden aikana. Ensi vuonna liikevaihtomme odotetaan saavuttavan jo lähes 150 miljoonaa euroa. Kaupan myötä toimintamme kansainvälistyy ja laajenee tärkeillä toimialoilla, kuten energiateollisuudessa ja muilla teollisten energiantuottajien toimialoilla. Yhdistämällä voimamme TGS:n kanssa, pystymme jatkossa tarjoamaan asiakkaillemme entistä erikoistuneempaa osaamista ja vahvistamaan asemaamme pohjoismaisena teollisuuden teknisten palvelujen tuottajana”, sanoo Elcoline Groupin toimitusjohtaja Elina Engman.

    TGS tuo Elcolinelle pitkät asiakassuhteet, vahvaa toimialakokemusta ja teknistä erikoisosaamista, joka täydentää yhtiön olemassa olevaa osaamista ja palvelutarjontaa. TGS:n asiakkaat saavat käyttöönsä Elcolinen laajan palveluvalikoiman, joka kattaa vaativat asennus- sekä huolto- ja kunnossapitopalvelut. Nämä palvelut ovat saatavilla myös voimalaitosten lisäksi muille teollisuuden toimijoille samalla teollisuusalueella. Elcolinen asiakkaille palvelutarjonta laajenee turbiinien ja generaattoreiden huoltoon ja ylläpitoon, mikä varmistaa entistä kattavammat ratkaisut, jotka tukevat asiakkaiden toimintavarmuutta ja tehokkuutta.

    TGS:n toiminta tukee erinomaisesti myös Elcolinen tavoitteita vihreän siirtymän ja kestävän kehityksen edistämisessä. TGS:n palveluilla ylläpidetään kriittistä infrastruktuuria, pidennetään voimalaitosten käyttöikää ja varmistetaan toimintavarmuus – mahdollistaen asiakkaiden parhaana kumppanina toimimisen koko elinkaaren ajan.

    “Olemme erittäin tyytyväisiä, että henkilöstömme pääsee osaksi vahvaa ja kasvavaa toimijaa, jonka ydinliiketoimintaa ovat huolto- ja kunnossapitopalvelut. Henkilöstömme pääsee uuteen kotiin, jossa heidän osaamisensa ja työnsä ovat keskiössä ja voimme yhdessä kehittää entistä erikoistuneempia palveluita asiakkaillemme. Elcolinen omistuspohjaan kuuluvat tunnetut suomalaiset sijoittajat Evli, Elo, Tesi ja Arvo Sijoitusosuuskunta, sekä yhtiön perustajat ja henkilöstö, mikä antaa vakaan pohjan yhteiselle kasvulle”, sanoo Fortum TGS:n liiketoimintajohtaja Lars-Hugo Andersson.

    Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppasummaa julkisteta. Yrityskaupan toteutuminen edellyttää kaupan ehtojen täyttymistä. Yrityskaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä.

    Lisätietoja:

    Elina Engman, toimitusjohtaja, Elcoline Group Oy

    +358 50 351 4673, elina.engman@elcoline.fi

    Lars-Hugo Andersson, liiketoimintajohtaja, Fortum TGS

    +46 72 217 15 79, lars-hugo.andersson@fortum.com

    Elcoline Group Oy

    Elcoline on pohjoismainen teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut kasvuyritys, jonka asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset. Elcoline toteuttaa vaativia asennusprojekteja sekä kunnossapitoa niin uusiin kuin olemassa oleviin kohteisiin eri teollisuudenaloille. Laadukkaita ja turvallisia palveluita tuottamalla varmistamme asiakkaidemme tuotantovarmuuden ja kilpailukyvyn.

    Palveluitamme ovat kokonais- ja osakunnossapidon ulkoistukset, huollon palvelusopimukset sekä vaativat asennusprojektit. Laaja palveluvalikoimamme kattaa niin mekaaniset asennukset, sähkö-, automaatio- ja instrumentointityöt kuin putkistojen asennukset ja hitsaukset sekä energiateollisuuden osien konepajavalmistuksen. Asiakkaamme toimivat mm. metalli-, kaivos-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuuden sekä teollisen moduulirakentamisen parissa.

    Elcoline on perustettu vuonna 2002 ja se työllistää noin 800 alansa ammattilaista. Yhtiön arvioitu liikevaihto vuonna 2024 on noin 100 miljoonaa euroa. Elcoline toimii Suomessa ja Ruotsissa sekä huoltosopimuskohteissa ympäri maapalloa. Elcolinen omistajina ovat sijoittajatahot Evli, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Suomen Teollisuussijoitus Tesi sekä Arvo Sijoitusosuuskunta ja yhtiön perustajat sekä henkilöstö. Tavoitteemme on kasvaa kannattavasti ja olla toimialamme arvostetuin kumppani asiakkaillemme sekä halutuin työnantaja työntekijöillemme. Lisätietoja osoitteesta www.elcoline.fi sekä www.elcoline.se.

    TGS Finland Oy

    Fortumin Turbiini- ja generaattoripalvelut (TGS) on vakiintunut riippumaton palveluntarjoaja, joka vastaa turbiinien päivityksistä ja peruskorjauksista, generaattoreiden staattoreiden ja roottoreiden uudelleenkäämityksistä ja vaihdoista sekä niihin liittyvistä voimalaitosten valvonta- ja suojausjärjestelmien uudistuksista. Laitetoimittajista riippumattomana palveluntarjoajana TGS:llä on yli 30 vuoden kokemus, ja TGS tarjoaa asiakkaille yksilöllisiä, teknisesti ja taloudellisesti optimaalisia ratkaisuja.

    TGS-liiketoiminta on sijoittautunut kolmeen maahan, Suomeen, Ruotsiin ja Saksaan, ja noin 170 työntekijää palvelee asiakkaita Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Naantalissa Suomessa ja Västeråsissa Ruotsissa sijaitsevat korjaamot voivat palvella asiakkaita turbiinien ja generaattoreiden korjauksissa ja kunnostuksissa.

  • Reija Mantila Elcoline-konsernin uudeksi HR ja HSEQ-johtajaksi – Tuo vahvaa osaamista kasvun tueksi

    Elcoline Group-konsernin uutena HR & HSEQ-johtajana on aloittanut 1.11.2024 Reija Mantila, joka vastaa henkilöstöhallinnon (HR) sekä terveys-, turvallisuus-, ympäristö- ja laatuasioiden (HSEQ) johtamisesta ja kehittämisestä tukien yhtiön liiketoimintaa ja strategiaa. Hän toimii tiiminsä esihenkilönä ja Group-johtoryhmän jäsenenä.

    Mantilalla on yli 10 vuoden monipuolinen kokemus palveluliiketoiminnassa, erityisesti henkilöstöprosessien ja turvallisuustoimintojen johtamisesta teollisuudessa. Hänellä on vahva osaaminen henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista sekä henkilöstöstrategian ja liiketoimintojen kehittämisestä. Mantilan kaupallinen tausta ja työterveyden tuntemus luovat vahvan pohjan Elcolinen kasvustrategian mukaiselle henkilöstö- ja turvallisuustoimintojen kehittämiselle. Hänen johtamisessaan yhdistyvät liiketoimintalähtöisyys, syvällinen ymmärrys henkilöstön hyvinvoinnin merkityksestä kasvulle sekä tiivis yhteistyö asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.

    “Olen innoissani päästessäni mukaan Elcolinen matkaan, sillä yhtiön kasvutarina ja arvostettu asema teollisuuden palvelukumppanina ovat erittäin inspiroivia. Minulle on tärkeää tukea henkilöstön hyvinvointia ja edistää turvallista työympäristöä, jotka ovat keskeisiä tekijöitä onnistuneelle kasvulle. Odotan innolla mahdollisuutta kehittää asiakaslähtöistä yhteistyötä ja tuoda oma osaamiseni henkilöstön ja liiketoiminnan tukemiseen”, sanoo Elcoline Groupin uusi HR & HSEQ-johtaja Reija Mantila.

    “Reijan mukaan tulo vahvistaa Elcolinen kasvustrategian toteuttamista tuomalla organisaatioomme merkittävää osaamista henkilöstö- ja turvallisuusjohtamisen alueilla. Hänen monipuolinen kokemuksensa tukee paitsi strategista kasvuamme myös yritysostojen ja henkilöstön kasvun myötä tuomia muutoksia, auttaen meitä rakentamaan vahvan ja yhtenäisen kulttuurin. Tämä vahvistus on tärkeä askel kohti tavoitettamme olla asiakkaidemme ja työntekijöidemme ensisijainen valinta”, sanoo Elcoline Groupin toimitusjohtaja Elina Engman.

    Elcoline tavoittelee nykyisellä strategiakaudella 250 miljoonan euron liikevaihtoa ja merkittävää henkilöstömäärän kasvua, joita vauhditetaan sekä yritysostoilla että orgaanisella kasvulla. Elcoline tulee kasvamaan kestävästi rakentaen yhtenäisen organisaatiokulttuurin ja saavuttaen liiketoiminnalliset kasvutavoitteet turvallisuudesta tinkimättä.

    Nykyinen HR & HSEQ-johtaja Minna Hannula jatkaa HSEQ-johtajan roolissa Suomen toimintojen parissa ja raportoi uudelle Elcoline Group -konsernin HR & HSEQ-johtajalle.

    Lisätietoja:

    Elina Engman, toimitusjohtaja, Elcoline Group Oy

    +358 50 351 4673, elina.engman@elcoline.fi

    Elcoline Group Oy

    Elcoline on pohjoismainen teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut kasvuyritys, jonka asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset. Elcoline toteuttaa vaativia asennusprojekteja sekä kunnossapitoa niin uusiin kuin olemassa oleviin kohteisiin eri teollisuudenaloille. Laadukkaita ja turvallisia palveluita tuottamalla varmistamme asiakkaidemme tuotantovarmuuden ja kilpailukyvyn.

    Palveluitamme ovat kokonais- ja osakunnossapidon ulkoistukset, huollon palvelusopimukset sekä vaativat asennusprojektit. Laaja palveluvalikoimamme kattaa niin mekaaniset asennukset, sähkö-, automaatio- ja instrumentointityöt kuin putkistojen asennukset ja hitsaukset sekä energiateollisuuden osien konepajavalmistuksen. Asiakkaamme toimivat mm. metalli-, kaivos-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuuden sekä teollisen moduulirakentamisen parissa.

    Elcoline on perustettu vuonna 2002 ja se työllistää noin 800 alansa ammattilaista. Yhtiön arvioitu liikevaihto vuonna 2024 on noin 100 miljoonaa euroa. Elcoline toimii Suomessa ja Ruotsissa sekä huoltosopimuskohteissa ympäri maapalloa. Elcolinen omistajina ovat sijoittajatahot Evli, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Suomen Teollisuussijoitus Tesi sekä Arvo Sijoitusosuuskunta ja yhtiön perustajat sekä henkilöstö. Tavoitteemme on kasvaa kannattavasti ja olla toimialamme arvostetuin kumppani asiakkaillemme sekä halutuin työnantaja työntekijöillemme.

    Lisätietoja osoitteesta www.elcoline.fi sekä www.elcoline.se.

  • Elcolinen uusi toimitusjohtaja Elina Engman on aloittanut tehtävässään

    Elcoline Group Oy:n uusi toimitusjohtaja Elina Engman on aloittanut tehtävässään 1.9.2024.

    Ensimmäisenä työpäivänään Engman on vieraillut yhtiön synnyinseudulla Varkaudessa tutustumassa henkilöstöön ja yhtiön toimintaan.

    Engmanin laaja kokemus ja osaaminen teollisuuden parista ovat avain Elcolinen seuraavan kunnianhimoisen kasvutavoitteen toteuttamiseen. Uuden toimitusjohtajan johdolla yhtiö jatkaa vahvaa ja kannattavaa kasvumatkaa kohti 250 miljoonan euron liikevaihtotavoitetta.

    Tällä hetkellä Elcolinen liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa ja se työllistää liki 800 teollisuuden alan ammattilaista. Yhtiö on kasvanut alalla merkittäväksi teollisuuden palveluyritykseksi tarjoten asiakkailleen kattavan palveluvalikoiman teollisuuden asennusprojekti- ja kunnossapitopalveluita Suomessa ja Ruotsissa, niin paikallisesti kuin maanlaajuisesti. Lisäksi yhtiö toimittaa palvelusopimustensa kautta kansainvälisille asiakkailleen huoltotöitä ympäri maapalloa. Laadukkaita ja turvallisia palveluita tuottamalla Elcoline varmistaa asiakkaidensa tuotantovarmuuden sekä kilpailukyvyn.

    Yhteystiedot:

    Toimitusjohtaja

    Elina Engman

    +358 50 351 4673
    elina.engman(a)elcoline.fi
    Elcoline Group Oy
    Hiilikatu 3
    FI-00180 Helsinki

  • Petra Thorén vauhdittamaan Elcolinen yrityskauppavetoisen strategian toteuttamista

    Petra Thorén vauhdittamaan Elcolinen yrityskauppavetoisen strategian toteuttamista

    Elcolinen uusi M&A- ja strategiasta vastaava johtaja Petra Thorén on aloittanut tehtävässään 1.8.2024. Thorén vastaa Elcoline-konsernin yrityskauppajärjestelyistä Suomessa ja Ruotsissa sekä yhtiön strategian toteuttamisesta ja kehittämisestä. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös muita kehittämistoimia.

    Aiemmin Thorén on toiminut muun muassa YIT:llä johtoryhmän jäsenenä, hänellä on vahva 12 vuoden kokemus toimialalta ja asiakassektorilta, mukaan lukien operatiivinen sekä hallitustyö. Thorén toimii tällä hetkellä merkittävässä roolissa infrastruktuurirakentamiseen keskittyvän Kreaten hallituksessa ja tarkastusvaliokunnassa. Aiemmin hän on toiminut myös kaivosteollisuuden parissa toimivan Keliberin hallituksessa ja tarkastus- sekä rahoitusvaliokunnassa.

    Thorén on johtanut useita yritysjärjestelyjä ja hänellä on vankka kokemus yrityskauppojen suunnittelusta, ostoista sekä integraatiosta. Hänellä on myös laaja osaaminen hallinto- ja ohjausjärjestelmistä sekä pörssilistautumisvalmisteluista. Johtajana hänet tunnetaan energisestä johtamistyylistään ja kyvystään rakentaa luottamusta ja edistää tiimien suorituskykyä.

    ”On todella innostavaa liittyä Elcolinen joukkoon. Yhtiöllä on upea track record ja se on kasvanut vahvasti yrittäjämäisellä kulttuurilla. Lisäksi Elcolinella on kunnianhimoiset strategiset tavoitteet, ja minusta on mukavaa olla kasvumatkalla mukana osana Elcolinen joukkuetta,” sanoo Elcoline Groupin M&A- ja strategiasta vastaava johtaja Petra Thorén.

    Elcolinen vastikään käynnistyneen uuden strategiakauden kasvutavoitteet ovat korkealla, kun yhtiö tähtää kohti 250 miljoonan euron liikevaihtoa. Tällä hetkellä Elcoline työllistää jo liki 800 teollisuuden alan ammattilaista ja on kasvanut alalla merkittäväksi teollisuuden palveluyritykseksi tarjoten asiakkailleen kattavan palveluvalikoiman teollisuuden asennusprojekti- ja kunnossapitopalveluita Suomessa ja Ruotsissa, niin paikallisesti kuin maanlaajuisesti. Lisäksi yhtiö toimittaa kansainvälisille asiakkailleen palvelusopimustensa kautta huoltotöitä ympäri maapalloa. Yhtiön liikevaihto on tällä hetkellä noin 100 miljoonaa euroa.

    ”Tämän vahvistuksen myötä pystymme parantamaan Elcolinen kyvykkyyksiä yritysjärjestelyissä, sekä vähentämään niistä johtuvia ulkoisia kustannuksia ja näin toimimaan strategisten tavoitteidemme mukaisesti – jatkamaan kannattavaa kasvuamme niin yritysjärjestelyiden kuin orgaanisen kehityksen kautta. Petran johdolla tulemme kehittämään entisestään yrityskauppaprosessia, kuten yrityskaupan jälkeisen integraation sujuvuutta ja tehokkuutta, kertoo Elcoline Groupin hallituksen puheenjohtaja Jere Räisänen.

    Määrätietoisen kasvustrategian myötä Elcoline vahvistaa asemaansa pohjoismaisena toimijana, joka tarjoaa henkilöstölleen mielenkiintoisia uramahdollisuuksia sekä palvelee asiakkaitaan teollisuuden teknisissä palveluissa kokonaisvaltaisesti, turvallisesti ja laadukkaasti.

    Lisätietoja:

    Jere Räisänen

    Hallituksen puheenjohtaja

    Elcoline Group Oy

    +358 44 559 9144

    jere.raisanen@elcoline.fi

    Yrityskauppoihin liittyvät yhteydenotot:

    Petra Thorén

    Johtaja, M&A ja Strategia

    +358 40 764 5462

    petra.thoren@elcoline.fi

    Elcoline lyhyesti

    Elcoline on Pohjoismainen teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut kasvuyhtiö, jonka asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset. Elcoline toteuttaa vaativia asennusprojekteja sekä kunnossapitoa niin uusiin kuin olemassa oleviin kohteisiin eri teollisuudenaloille. Laadukkaita ja turvallisia palveluita tuottamalla varmistamme asiakkaidemme tuotantovarmuuden ja kilpailukyvyn.

    Elcolinen palveluita ovat kokonais- ja osakunnossapidon ulkoistukset, huollon palvelusopimukset sekä vaativat asennusprojektit. Laaja palveluvalikoima kattaa niin mekaaniset asennukset, sähkö-, automaatio- ja instrumentointityöt, putkistojen asennukset ja hitsaukset sekä kunnonvalvonnan ja tiedonkeruun. Toteutamme myös lämmönvaihtimien, höyryakkujen ja painelaitteiden valmistukset ja huollot. Elcolinen asiakkaat toimivat metalli- ja kaivos-, meri-, energia-, puolustus- ja prosessiteollisuuden sekä teollisen modulaarisen rakentamisen parissa. 

    Elcoline on perustettu vuonna 2002 ja se työllistää yhteensä noin 800 ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa sekä huoltosopimuskohteissa ympäri maapalloa. Yhtiön liikevaihto nousee vuoden 2024 aikana 100 miljoonan euron luokkaan. Elcolinen omistajina ovat yhtiön perustajien, johdon sekä henkilöstön lisäksi sijoittajatahot Evli, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Suomen Teollisuussijoitus Tesi sekä Arvo Sijoitusosuuskunta. Tavoitteenamme on kasvaa kannattavasti ja olla toimialamme arvostetuin kumppani asiakkaillemme sekä halutuin työnantaja työntekijöillemme. Lisätietoja osoitteesta www.elcoline.fi sekä www.elcoline.se.

Evästeasetukset
Elcoline Group

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.